Post by Jukka K. KorpelaPost by MR2Kevätväsymys ja kaamosmasennus, siinä välissä sitten rospuuttoa.
Kaamosta sensu stricto esiintyy vain pohjoisen napapiirin
pohjoispuolella ja eteläisen napapiirin eteläpuolella, mutta nössöille
tietysti ”kaamos” on aina kun on hämärää tai muuten mälsää.
Lisäksi se napapiiri liikkuu kuin kuin joku jumppahirviö. Matkailullinen
napapiiri eli napapiirikylteillä merkitty napapiiri sen sijaan on
suhteellisen pysyvä ja liikkuu vain matkailutaloudellisten suhdanteiden
myötä kullakin hetkellä tarkoituksenmukaisimpaan paikkaan.
Post by Jukka K. KorpelaKevätväsymys taas on per se yksi laiskottelun muoto. Kehittyneempi muoto
ilmiöstä on todeta, että kun kaikki kuitenkin menee päin *******, niin
mitä ****** tässä kannattaisi yrittää, ainakaan jos kukaan ei maksa
siitä latin latia ja siitäkin verottaja vie ties miten monta %:nttia.
Ihmisten motivaatiorakenne on hyvin vaihteleva. Osa motivoituu
verottajan jättämillä prosenteilla tai euroilla ja osalle motivaatio
syntyy työtehtävien kiinnostavuudesta ja suuri osa kai on siltä väliltä.
Mediassa oli keskustelua siitä, kuinka ihmiset eivät Suomessa hakeutuisi
korkeapalkkaisempiin, vastuullisiin ja vaativiin työtehtäviin sen
vuoksi, että verotus on niin ankaraa. Itse en ole havainnut moista
ilmiötä, vaan kaikissa niissä organisaatioissa, joissa itse olen
työskennellyt, ei ole ollut ongelmia ns. pomopaikkojen täyttämisessä.
Itse asiassa olen välillä jopa hämmästellyt, kuinka paljon ihmiset ovat
valmiita ottamaan harteilleen lisävastuuta ja enemmän tehtäviä
suhteellisen pienen palkankorotuksen ja ns. korkeamman tittelin myötä.
Suorittavan, perustason tehtävien täyttämisen kohdalla sen sijaan on
välillä ollut ongelmia ja epäilisin sen liittyvän tarjotun palkkatason
alhaisuuteen enemmän kuin verotuksen ankaruuteen.